Helena Tekee Töitä Sydämellä
Mikä on yrityksesi tarina?
Kohtalo puuttui peliin syksyllä 2012, jolloin minusta tuli yrittäjä pikavauhtia. Perustin Kauneushoitola BellaHelenan parissa viikossa. TE-keskus, Finvera ja pankki tulivat tutuiksi. Sopivat tilat löytyivät kaupungintalon vierestä, ja pikaremontti tehtiin koko perheen voimalla. Ensimmäiset asiakkaat otin vastaan jo kahden viikon päästä, mutta virallisia avajaisia juhlittiin 1.12.2012 viehättävän laulajan Saara Aallon ollessa läsnä. Wuhuu, 5,5 vuotta on mennyt kuin siivillä BellaHelenan ihania asiakkaita palvellessa.
Millainen asiakas ilahduttaa sinua?
Tyytyväinen asiakas ilahduttaa. Kauneushoitolaan saapuvilla asiakkailla on aina jokin odotusarvo. Se voi liittyä kasvojen ihoon, jalkojen kuntoon tai pieneen rentouttavaan hetkeen. Kun asiakkaan odotusarvot täyttyvät tai jopa ylittyvät, olen aina yrittäjänä ja kosmetologina iloinen. Kyllä sen tuntee ja tietää, kun kaikki on mennyt ihan nappiin. Onnistuminen työssä on ihana juttu.
Miten sinä ilahdutat asiakastasi?
Positiivisella asenteella hymy huulessa. Tekemällä työni niin hyvin kuin mahdollista. Joskus pieni lahjakin ilahduttaa asiakasta todella paljon. Iloiset BellaFemme illat ovat olleet aina mukavia yllätyksiä hoitoineen ja tuotetarjouksineen. Esimerkiksi viimeinen Vapputempaus oli todella mukava piristys kevään ja kesän kynnyksellä.
Milloin pidit viimeksi lomaa, missä vietit lomasi ja kuinka pitkä loma oli?
Olin viimeksi viikon lomalla toukokuussa Espanjassa. Odotusarvo oli, että saan rentoutua ja ottaa aurinkoa rannalla, mutta vettä satoi 3 päivää putkeen, mikä on aika harvinaista aurinkorannikolla. Kävin Cordobassa pihapuutarhanäyttelyssä ihailemassa kukkaloistoa. Hieno kokemus. Ruokakin oli todella hyvää.
Jutun alkuperäinen julkaisija Kaleva Kivijalka
Kerro hauska sattumus työsi tiimoilta?
BellaHelenan seinät tuntevat monta hauskaa tarinaa. Yksi hauskimpia juttuja oli se, kun laulaja Michael Monroe astui ovesta sisään punainen nahkatakki päällä. Siinä piti vähän aikaa räpsytellä silmiä, että onko tämä totta. Tottahan se oli, yllätysvieras Michael Monroe oli kauneushoitolani avajaisissa 2012.
Miten rentoudut työviikonlomassa?
Käyn kuntosali Fressissä, jossa minulla on personal trainerin laatima oma kunto-ohjelma. Harjoittelen omatoimisesti ja PT on läsnä/käytettävissä kerran viikossa. Käyn myös lenkillä kauniissa Oulujokivarren maisemissa. Joskus piipahdan elokuvissa.
Mikä on mottosi työssä ja elämässä?
Jokainen ovesta sisään astuva asiakas on tärkeä. Työt tehdään aina hyvin ja sydämellä.
Tervetuloa Kasvohoitoon
Varaa aika kasvohoitoon!