BellaHelena Aukioloajat Kesällä – Tervetuloa!
Aukioloajat kesällä
Kesä on täällä – aurinko paistaa Oulussa, luonto vihertää ja mieli kaipaa virkistystä. Me Kauneushoitola BellaHelenassa otamme ilon irti valoisista päivistä, mutta emme unohda teitä, rakkaat asiakkaamme!
Vaikka mekin kosmetologit nautimme hetkistä auringossa ja kesälomista, haluamme edelleen palvella teitä parhaalla mahdollisella tavalla myös kesäaikaan. Vapaita aikoja löytyy!
🌿 Kesän aukioloajat (palveluajat):
-
Ma klo 12–18
-
Ti, Ke, To klo 10–18
-
Pe klo 10–17
-
La suljettu kesä-heinäkuussa
Kesäpäivinä joustamme resursien mukaan
Kesän aikana BellaHelenan aukioloajat ovat hieman poikkeavat. Haluamme muistuttaa ystävällisesti, että kesä tuo mukanaan hieman kevennetyn tiimin – joten ajanvaraukset kannattaa tehdä hyvissä ajoin.
Suosittelemme varaamaan hoidot ajoissa, jotta voimme varmasti palvella sinua toiveidesi mukaisesti.
✨ Joustoa arjen aikatauluihin
Ymmärrämme, että kesän aikataulut voivat olla vaihtelevia. Mikäli tarjolla olevat ajat eivät sovi sinun kesäsuunnitelmiisi, pyrimme järjestämään mahdollisuuksien mukaan pieniä joustoja aukioloaikojen ulkopuolella – resurssien salliessa. Kysy rohkeasti!
🌸 Tavataan kauneuden hoidon parissa
Olipa toiveenasi ihon kirkastaminen tai tehokas anti-age-hoito tai hemmotteleva rentouttava hetki Nallikarissa koivun lehtien läpi katsellen oululaista merimaisemaa olemme täällä sinua varten.
Kesä on täydellinen aika panostaa hyvinvointiin ja ihonhoitoon.
Toivotamme sinulle nautinnollista, rentouttavaa ja heleää kesää. Nähdään hoitolassa!
Lämpimin terveisin,
Helena Tauriainen
Yrittäjä, kosmetologi
Kauneushoitola BellaHelena
📌 PS. Tämä kannattaa lukea: Hyvä Kasvohoito Oulu »
☀️ Muista aurinkosuoja – 5 vinkkiä ihosi parhaaksi
Kesän auringonsäteet hellivät mieltä ja kehoa, mutta iho kaipaa suojaa enemmän kuin koskaan. Tässä viisi vinkkiä, joilla suojaat ihosi ja pidät sen hyvinvoivana koko kesän ajan:
1. Käytä päivittäin aurinkosuojaa, myös pilvisinä päivinä
UVA- ja UVB-säteet vaikuttavat ihoon ympäri vuoden, mutta erityisesti kesällä. Valitse laaja-alaisesti suojaava voide, kuten Dermia Solutionin Element Protector SPF50+, joka kosteuttaa ja suojaa tehokkaasti.
2. Levitä suoja riittävän aikaisin ja tarpeeksi reilusti
Aurinkovoide tulisi levittää noin 20–30 minuuttia ennen auringolle altistumista, ja sitä tulee käyttää noin teelusikallinen kasvoille ja kaulalle.
3. Lisää suojaa päivän mittaan
Hikoilu, uiminen ja pyyhkiminen heikentävät suojan tehoa. Lisää aurinkosuojaa kahden tunnin välein tai aina tarvittaessa.
4. Muista myös huuli- ja silmänympärysalue
Nämä herkät alueet unohtuvat helposti, mutta nekin tarvitsevat suojaa. Käytä esimerkiksi erillistä huulivoidetta ja silmänympärysvoidetta, jossa on suojakerroin.
5. Vahvista ihoa sisältä ja ulkoa
Runsas veden juonti, antioksidanttipitoinen ravinto ja hoitavat ihonhoitotuotteet, kuten Hyaluron Complex -seerumi, auttavat ihoa pysymään kosteutettuna ja kimmoisana.
💛 Ihosi kiittää huolenpidosta – suojaamalla nyt ehkäiset tulevaisuuden vaurioita!
Tervetuloa hoitamaan ihoasi BellaHelenaan – meillä on juuri sinulle sopivat tuotteet ja hoidot, jotta ihosi säilyy säteilevänä läpi kesän.
Asiakaspalautteita – sanat, jotka kertovat
En ole koskaan kokenut näin upeaaa kasvohoitoa – Helenan kädet ovat maagiset.
Luulin että ihoani ei voi hoitaa, kunnes kokeilin DX-Glow hoitoa.
📍 BellaHelena, Oulu – Palvelemme 12 vuoden kokemuksella. Autamme valitsemaan juuri sinun ihollesi sopivan hoidon.
Mistä BellaHelena löytyy?
Kauneushoitola BellaHelena löytyy Oulun kaupungintalon vierestä. Klikkaa punaista Google Maps kartan -nappulaa. Tarvittaessa soita 044-5522802. Kosmetologien ollessa varattuna Markku kyllä vastaa. Hänellä on pääsy varauskalentereihin ja tieto kaikista hoidoista.
👉 Etsitkö jalkahoitoa Oulussa? LUE → Hyvä Jalkahoito Oulu »

















